Kirjaporinat-hankkeen tavoitteena on tukea Kainuun kuntien  6.–7.-luokkalaisten lukemista, innostaa sanataiteillen kirjan lukemiseen ja opettaa kirjallisuuskeskustelutaitoja. Hanke käynnistyy tammikuussa 2025 ja kiertää kevään aikana jokaisessa Kainuun kunnassa.

 

Hankkeessa sanataideopettaja vierailee koululla ja vie mukanaan luettavat kirjat sekä aloittaa lukuprojektin. Toisella vierailulla sanataideopettaja ohjaa kirjaan liittyviä harjoituksia ja harjoituttaa kirjallisuuskeskustelua. Näin hankkeen kautta tutustutetaan myös sanataiteeseen harrastusmahdollisuutena. Kolmannella kerralla mukana on myös kirjailija ja oppilaat pääsevät keskustelemaan kirjailijan kanssa luetusta kirjasta. Vierailu järjestetään luokassa, jolloin ympäristö on oppilaille tuttu ja kommunikaatio sanataideohjaajan ja kirjailijan kanssa mahdollisimman aitoa. Kun oppilaat ovat lukeneet kirjan etukäteen ja valmistautuneet keskusteluun, tilaisuus on antoisa myös kirjailijavieraalle. Myös opettaja hyötyy, kun saa ideoita, miten kirjoja voi käsitellä oppilaiden kanssa ja oppilaat pääsevät jakamaan ajatuksiaan luetusta toisten oppilaiden ja sanataideopettajan kanssa.

 

Kulttura on kutsunut tähän pilottihankkeeseen kirjailijavieraaksi nuortenkirjailija Sanna Heinosen (Kajaanista). Hän on toimittajataustainen nuortenkirjailja, jonka teos Noland ilmestyi 2017. Kirja julkaistiin Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailun kautta ja se valittiin myöhemmin mukaan myös Lukuklaanin kirjapakettiin, joka toimitettiin kouluihin. Noland kertoo tarinan erilaisten perheiden pojista, jotka ystävystyvät ympäristön paineista huolimatta ja kokevat yhdessä muita enemmän. Romaani on kertomus monikulttuurisesta ystävyydestä ja rakkaudesta jalkapalloon. Monikulttuurisuus on teemana monisyinen ja se mahdollistaa myös informaatiolukutaidon tehtävällä aiheen syventämisen.

 

Hankkeen sanataidetyöpajat ohjaa Kultturan taiteilija-pedagogi, opettaja, kasvatustieteen tohtori ja sanataideohjaaja Uma Nissi. Hanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriminiteriö.