Erityistä iloa taiteesta ja kulttuurista
Vuoden 2024 aikana Kultturan taiteilija-pedagogi Uma Nissi työskenteli Matkalla-hankkeessa, jossa kohtasi Kainuun alueella asuvia erityistä tukea tarvitsevia aikuisia ihmisiä. Hänellä ei ollut entuudestaan kokemusta erityistä tukea tarvitsevien aikuisten kanssa työskentelystä. Vuoden aikana Uma opiskeli teoriassa ja käytännössä, millä tavoin luovan toiminnan hetket kannattaa suunnitella niin, että erityisyys tulee huomioiduksi aikuisten ryhmissä.
Hankkeessa Uma työskenteli sellaisissa Kainuun kunnissa, jotka on luokiteltu harvaan asutun maaseudun alueiksi. Kulttura oli saanut kahden muun kulttuurikeskuksen, Kattilan ja Uulun kanssa Taiteen edistämiskeskukselta yhteisrahoituksen, jonka avulla voitiin pilotoida HAMA-kuntiin kulttuurikasvatussuunnitelman mukaista toimintaa myös muille kuin kouluikäisten ryhmille.
Hankkeen aikana Uma oivalsi pitävänsä suuresti erityisryhmissä työskentelystä. Hänessä syttyi kipinä luovan toiminnan kehittämiseen juuri erityisryhmille. Erityistä tukea tarvitseville ihmisille taide- ja kulttuuriharrastuksia ei ole tarjolla paljon. Ryhmissä on kuitenkin valtavasti intoa osallistua taiteelliseen toimintaan. Uma sai usein kuulla olevansa odotettu vieras. Päivätoiminnan työntekijät totesivat, että taiteellisilla virikkeillä on runsaasti merkitystä erityistä tukea tarvitsevien arjessa. Uma pyrkikin suunnittelemaan tuntien ohjelman niin, että tunneista jäisi pureskeltavaa vapaa-ajallekin. Elämän ihmettelyyn luovuuden perspektiivistä on meillä kaikilla eväät. Jokainen meistä hyötyy ohjaamisesta luovuuden poluille.
Luovan toiminnan pajoissa keksittiin lauluja, tehtiin motoristen taitojen harjoituksia, liikuttiin luovasti, tanssittiin huivitansseja, piirrettiin ja kirjoitettiin runoja ja tarinoita. Runoja työstettiin pääasiassa yhteisteoksina. Niistä tuli oivaltavia. Runo on siinä mielessä tasavertainen työväline, että siihen voi osallistua yhdelläkin sanalla. Osallistuminen onnistuu myös kuvaa näyttämällä, jos puheen tuottamisessa on haasteita.
Uma luki ryhmässä kirjoitettuja runoja ryhmissä ääneen ja totesi osallistujille usein, että tekstejä pitäisi saada esille jonnekin. Uma jäikin pohtimaan, voisiko jokin tulevista hankkeista koskea juuri erityistaiteilijoiden teosten julkaisemista. Erityistaide on melko vähän esillä suurelle yleisölle ja suhteellisen uusi taidemuoto. Uma haluaisi lisätä tuon taidemuodon tuntemusta.
Erityistä tukea tarvitsevien ihmisten arki on autettua ja siksi erityisen haavoittuvaa. Niin yhteiskunnan kuin paikallistasonkin yhteisön toimivuus mitataan siinä, miten se kohtelee haavoittuvassa asemassa olevia. Taide- ja kulttuuritoiminnan saavutettavuuteen olisi satsattava. Myös erityistä tukea tarvitsevien olisi saatava siihen heille kuuluva mahdollisuus.