Luovuusagentti-hankkeessa tarjotaan syksyllä 2024 improvisaatiotyöskentelyyn pohjautuvia työpajoja Kainuun kuntiin. Improvisaatiota lähestytään monitaiteellisesti tanssi- ja musiikkikasvatuksen sekä soveltavan teatterin kautta ammattitaiteilijoiden ohjaamana.
Hankkeen tarkoitus on tarjota monipuolista taidekasvatustoimintaa Kainuun kuntien alakouluihin, tutustuttaa lapsia improvisaation ja leikin kautta eri taiteenaloihin, antaa työkaluja improvisaatioharjoittelusta luokanopettajille sekä elävöittää luoda mahdollisuuksia harjoitella vuorovaikutustaitoja turvallisessa ja avoimessa ympäristössä.
Projektissa keskeisenä teemana on lasten improvisaatio- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelu monitaiteellisten ja luovien harjoitusten avulla. Improvisointi on osa sekä esi- että perusopetuksen opetussuunnitelmaa heti ensimmäisiltä luokilta lähtien. Esiopetuksessa musiikkiin tutustutaan leikkien, kokeillen ja improvisoiden sekä liikkeen ja tanssin kautta, ja perusopetuksessa jo 1–2-luokkalaisten musiikinopetuksen tavoitteisiin on sisällytetty oppilaiden rohkaiseminen omien musiikillisten ideoiden toteuttamiseen sekä omien pienimuotoisten sävellysten ja kokonaisuuksien luominen erilaisia ilmaisukeinoja ja monitaiteisia työskentelytapoja käyttäen.
Hankkeen taidekasvattajina toimivat Satu Rinnetmäki, Joonas Palsio ja Sirpa Ojala.