Korpien yhteisötaidenäyttely Hyrynsalmella

Yhteisötaidenäyttely on esillä Hyrynsalmen kunnankirjastolla 1.-27.2.2023.

Syksyn 2022 aikana Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kultturan yhteisötaideprojektin taiteilijat ovat työskennelleet kaikissa Kainuun kunnissa. Korpien yhteisötaideprojektin lähtökohtana on lasten ja nuorten ideoista lähtevä työskentely, jonka tukena taiteilija on toiminut. Yhteisötaiteen tarkoituksena on lisäksi ollut tuoda yhteen eri-ikäisiä kuntalaisia, luoda tiloja yhdessä olemiselle ja kokemiselle, sekä nostaa etenkin yläkoululaisten omaa ilmaisua ja ajatuksia esiin.

Näyttely esittelee tehtyjen yhteisötaideprojektien teoksia sekä tekoprosessia. Kunnissa tehdyt yhteisötaideprojektit syntyivät moninaisin työskentelytavoin ja tekniikoin. Suomussalmella työskenneltiin sanataiteen parissa ja toteutettiin räp-kappale, Puolangan osallistujat kaivoivat maasta kaoliinisavea ja tekivät paikallista savea materiaalina käyttäen keramiikkanäyttelyn kylän keskustaan. Ristijärven osuus koostui syyslomaviikon ajan kylätalolla kaikille avoinna olleesta Ristijärven taidekeskuksesta erilaisin ympäristöaiheisin taidetyöpisteineen. Sotkamossa tehtiin sarjakuvaa zinejen eli omia pienjulkaisujen muodossa yläkoululla, kirjamessuilla ja nuorisotalolla. Kajaanissa ja Sotkamossa taas työskenneltiin varjotaiteen parissa ja Hyrynsalmella tehtiin sanataidetyöpajoja kaikkien yhtenäiskoulun ikäluokkien kanssa.

Yhteisötaiteilijoina projektissa ovat työskennelleet Totti Korpua (Sotkamo), Hanna Kaisa Vainio (Hyrynsalmi/Puolanka), Uma Nissi (Suomussalmi), Paula Vilmi (Kajaani/Kuhmo) ja Tiina Arjukka Hirvonen (Ristijärvi/Paltamo).

Kulttura järjestää keskiviikkona 15.2. klo 15–17 taideiltapäivän kirjastolla. Ohjelmassa taiteilua, näyttelyopastus sekä kahvi/mehutarjoilu. Tervetuloa, vapaa pääsy!

Yhteisötaideprojekti on toteutettu Taiteen edistämiskeskuksen apurahalla.
Hanketta koordinoi Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kulttura ry.

Opastettu kierros Korpien yhteisötaidenäyttelyyn Kajaanin pääkirjastossa

Tervetuloa opastetulle kierrokselle Korpien yhteisötaidenäyttelyyn 18.1.2023 klo 17.00 Kajaanin pääkirjaston taidekujalla.

Kainuun lasten- ja nuorten kulttuurikeskus järjestää opastetun kierroksen Korpien yhteisötaidenäyttelyyn taidekujalla ja esittelee yhteisötaideprojektin taustoja ja toteutusta.

Syksyn 2022 aikana Kultturan yhteisötaideprojektin taiteilijat ovat työskennelleet kaikissa Kainuun kunnissa. Korpien yhteisötaideprojektin lähtökohtana on lasten ja nuorten ideoista lähtevä työskentely, jonka tukena taiteilija on toiminut. Yhteisötaiteen tarkoituksena on lisäksi ollut tuoda yhteen eri-ikäisiä kuntalaisia, luoda tiloja yhdessä olemiselle ja kokemiselle, sekä nostaa etenkin yläkoululaisten omaa ilmaisua ja ajatuksia esiin.

Kajaanin pääkirjaston taidekujalla näyttely on esillä 30.1.2023 saakka, ja osa näyttelystä on samaan aikaan myös Sotkamon kirjastossa.

Sydäntalven taidepäivä

Sydäntalven taidepäivä / 14.1.2023 klo 12-15 / Suomussalmen nuorisotila (Kiannonkatu 12) / vapaa pääsy

Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kulttura ja Suomussalmen kunta järjestävät koko perheen taidetapahtuman Suomussalmen nuorisotilalla.

Sydäntalven taidepäivän ohjelmassa on talvista taiteilua koko peheelle: maalaustyöpaja nuokkarilla ja lumenveistoa pihapiirissä. Suomussalmelainen muusikko Aino Laukkoski esiintyy klo 13:30. Nuotiolla tikkupullaa ja mehutarjoilu. Tapahtumaan on vapaa pääsy! Tervetuloa!

Animaatiopaja

Animaatiopaja
Oletko aina halunnut tietää, miten animaatiofilmejä tehdään? Animaatiopajassa tehdään animaatiota taiteilija Kryštof Kučeran opastamana ja lopuksi katsotaan valmis filmi valkokankaalta. Jokainen osallistuja tekee yhden palan animaatiopalapelistä ja lopputuloksena on lyhyt animaatioelokuva. Tässä pajassa ei oteta asioita vakavasti, vaan pidetään hauskaa piirtämisen parissa! Inspiraatiota haetaan katsomalla joitain osia 1960-luvun animaatioelokuvista, jotka on tehnyt tšekkiläinen ohjaaja Karel Zeman. Suositellaan 10–12-vuotiaille.
 
Kesto 1 t 30 min. 4. ja 18.2.2023 klo 10.00
 
Animation workshop
Do you want to know how animations are made? In the animation workshop, animations are made under the guidance of artist Kryštof Kučera, and the end we will watch the finished film on the screen. Each participant makes one piece of the animation puzzle and the end result is a short animated film. In this workshop, things are not taken seriously, but we have fun with drawing! Inspiration is sought by watching some parts of the animated films of the 1960’s made by the Czech director Karel Zeman. Recommended for children of 10–12 years.
Duration 1 hour 30 min. 4. and 18.2.2023 at 10.00 
 
Lippujen hinnat / Ticket prices
Lapset/Children 5 €
Aikuiset / Adults 10 €
Eläkeläinen / Pensioner 10 €
Tickets: Kajaani Info Pohjolankatu 13
Mon - Fri 9 am -15 pm
Buy tickets on line: www.lippu.fi
Tickets available at the venue door 1 hr prior the show.
Lasten lauantait - satuja ja sattumuksia läheltä ja kaukaa
Tule mukaan osallistumaan erilaisiin työpajoihin ja taidetoimintaan. Työpajat sisältävät vaihtuvaa monikulttuurista ohjelmaa kuten mosambikilaisia eläinsatuja, valokuvausta, musiikkia ja muuta mukavaa tekemistä.
Yhteistyössä Kajaanin kaupunginteatteri. 

Lasten lauantaita on tukenut Suomen Kulttuurirahaston keskusrahasto.

www.kajaaninteatteri.fi/ohjelmisto/lasten-sissilinna/lasten-lauantai

Camera obscura -työpaja

Camera obscura -työpaja

Lähde mukaan kokemaan ja tutkimaan kaksiulotteisen valokuvauksen historiaa kameran esi-isän, camera obscuran avulla.

Laitetaan digimaailma syrjään ja nautitaan esimerkiksi perinteisistä japanilaisista ja ukrainalaisista pukeutumiskulttuureista, katsotaan maailmaa camera obscuran kautta yhdessä näyttelijöiden ja taiteilijoiden kanssa!

Pajan ohjaa kuvataiteilija Mayumi Niiranen-Hisatomi yhdessä Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijöiden Inkeri Raittilan ja Tom Salmisen kanssa.

Puvustuksesta vastaavat ukrainalainen pukusuunnittelija Valentyna Pushkina, Pirkko Paananen ja Sanna Peltola.

Suositellaan 7–9-vuotiaille.
Kesto 45 min.
25.2.2023 alkaen Sissilinnassa

Camera obscura workshop

Participants of the workshop can experience the history of the two-dimensional image with the help of the camera obscura, the ancestor of the photographic camera. Let’s put the digital world aside and enjoy e.g., traditional Japanese and Ukrainian clothing cultures through a pinhole together with the actors and artists!

The workshop is directed by visual artist Mayumi Niiranen-Hisatomi together with  the actors of the Kajaani City Theatre Inkeri Raittila and Tom Salminen.

The costumes have been designed by the costume designer Valentyna PushkinaPirkko Paananen and Sanna Peltola.

Lippujen hinnat / Ticket prices
Lapset/Children 5 €
Aikuiset / Adults 10 €
Eläkeläinen / Pensioner 10 €
Tickets: Kajaani Info Pohjolankatu 13
Mon - Fri 9 am -15 pm
Buy tickets on line: www.lippu.fi
Tickets available at the venue door 1 hr prior the show.
 
Lasten lauantait - satuja ja sattumuksia läheltä ja kaukaa
Tule mukaan osallistumaan erilaisiin työpajoihin ja taidetoimintaan. Työpajat sisältävät vaihtuvaa monikulttuurista ohjelmaa kuten mosambikilaisia eläinsatuja, valokuvausta, musiikkia ja muuta mukavaa tekemistä.
Yhteistyössä Kajaanin kaupunginteatteri. 

Lasten lauantaita on tukenut Suomen Kulttuurirahaston keskusrahasto.

www.kajaaninteatteri.fi/ohjelmisto/lasten-sissilinna/lasten-lauantai

KULTTURA SOMESSA

  • Facebookissa
  • Instagramissa @kultturakainuu
  • #kultturakainuu
  • Sähköposti:
    info@kulttura.fi
  • Roosa Yrjölä
    040 146 8274
  • Tiina Arjukka Hirvonen
    040 146 8273
  • Toimistomme käyntiosoite:
  • Kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsä, Koskikatu Koskikatu 2-4, 87200 Kajaani 
  • Postiosoite:
  • c/o Kajaanin kaupunginkirjasto, Seminaarinkatu 15, 87100 Kajaani

korpikinobanneri