Kiertävä ympäristökoulu

Kiertävässä ympäristökoulussa tutustutaan paikalliseen luontoon ja tutkijan työhön

Mikä merkitys jokihelmisimpukoilla eli raakuilla on vesistöille ja kuinka nämä virtavesien vanhukset voivat nykyään? Entä millaista on olla susi? Tai mistä tunnistaa monimuotoisen metsän ja millaista elämää se kannattelee? 

Suomen Kulttuurirahaston ja Kultturan kiertävässä ympäristökoulussa tutustutaan lähiluontoon uusista näkökulmista. Samalla opitaan uutta paikallisen luonnon lajistosta ja sen ekosysteemistä tieteen ja taiteen keinoin. Ympäristökoulussa tutustutaan myös siihen, millaista työtä tutkija tekee ja miten tutkittua tietoa ympäristöstä tuotetaan. 

Ympäristökoulun pääkohderyhmänä ovat yläkouluikäiset kainuulaisnuoret, ja projekti kiertää syksyn aikana Kainuun kunnissa, osana nuorisotoimintaa tai koulupäiviä. Lisäksi kaikille avoimia ja maksuttomia ympäristökouluja järjestetään loka-marraskuussa Kajaanissa, Ristijärvellä ja Sotkamossa. Avoimiin päiviin ovat tervetulleita kaikenikäiset.

Avoimet ympäristökoulut:

18.10. Kajaanin taidemuseolla klo 13–17: tutustutaan Suomen luonnonmetsiä käsittelevään Pohjoistuulen metsä -valokuvanäyttelyyn, minkä jälkeen kävellään Pöllyvaaraan. Omat eväät ja säänpitävät varusteet mukaan. Ilmoittautuminen 17.10 mennessä Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 

22.10. Ristijärven Saukkovaaralla klo 11–15: yhdessä tai yksin suunnistettavia taide-tiederasteja Saukkovaaran laella, kartat ja mehutarjoilu suksivuokraamosta. Säänpitävät varusteet mukaan.

25.11. Sotkamossa, osana Lasten päivän tapahtumaa klo 10–14: Kultturan piste kirjaston lähellä, taide-tiederastit ulkona. Säänpitävät varusteet mukaan.

Projektin ohjaajana toimii Kultturan taiteilija-pedagogi Tiina Hirvonen ja äänessä ovat myös eri alojen tutkijat. Kiertävä ympäristökoulu on Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahaston hanke, jossa Kulttura toimii vastaavana toteuttajana.

KULTTURA SOMESSA

  • Facebookissa
  • Instagramissa @kultturakainuu
  • #kultturakainuu
  • Sähköposti:
    info@kulttura.fi
  • Roosa Yrjölä
    040 146 8274
  • Tiina Arjukka Hirvonen
    040 146 8273
  • Toimistomme käyntiosoite:
  • Kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsä, Koskikatu Koskikatu 2-4, 87200 Kajaani 
  • Postiosoite:
  • c/o Kajaanin kaupunginkirjasto, Seminaarinkatu 15, 87100 Kajaani

korpikinobanneri