Korpien yhteisötaidenäyttelyn avajaiset

Korpien yhteisötaidenäyttelyn avajaiset / 7.12. klo 13  Ristijärven kyläkaivolla / Vapaa pääsy

Korpien yhteisötaidenäyttelyn avajaisia vietetään Ristijärven kyläkaivolla Avajaisia vietetään 7.12.2022 klo 13 Ristijärven kyläkaivolla (Aholantie 25) keskiviikkona 7.12 klo 13 alkaen.

Näyttely esittelee syksyn 2022 aikana kaikissa Kainuun kunnissa tehtyjen yhteisötaideprojektien teoksia sekä tekoprosessia. Esillä on muun muassa räppiä Suomussalmelta, kaoliinikeramiikkaa Puolangalta, sarjakuvia Sotkamosta, sanataidetta Hyrynsalmelta, podcast Paltamosta, eliöille omistettu viiriteos Ristijärveltä, varjonukkeja Kuhmosta ja Kajaanista. Paikalla Korpien yhteisötaiteilijoita kertomassa projektista.

Hyrynsalmen ja Puolangan yhteisötaiteilijana on toiminut kuvataiteilija Hanna Kaisa Vainio, Kajaanissa ja Kuhmossa varjotaiteilija Paula Vilmi, Suomussalmella sanataiteilija Uma Nissi, Sotkamossa sarjakuvataiteilija Totti Korpua sekä Ristijärvellä ja Paltamossa Kultturan taiteilija-pedagogi Tiina Arjukka Hirvonen.

Avajaisissa esiintyy Juho Hannikainen, kajaanilainen saksofonisti, jonka musiikissa kuuluu korven kaiku. Hänen ohjelmistonsa koostuu improvisoiduista tuokioista, jazz-kappaleista ja kansanmusiikista.

Glögitarjoilu.

Lämpimästi tervetuloa!

Tagit: Koko perhe, Näyttely, Ristijärvi

KULTTURA SOMESSA

  • Facebookissa
  • Instagramissa @kultturakainuu
  • #kultturakainuu
  • Sähköposti:
    info@kulttura.fi
  • Roosa Yrjölä
    040 146 8274
  • Tiina Arjukka Hirvonen
    040 146 8273
  • Toimistomme käyntiosoite:
  • Kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsä, Koskikatu Koskikatu 2-4, 87200 Kajaani 
  • Postiosoite:
  • c/o Kajaanin kaupunginkirjasto, Seminaarinkatu 15, 87100 Kajaani

korpikinobanneri