OPERAATIO LINNAN AAVE

Vaara-kollektiivi / Kajaani

Riimukivikätköjä voi etsiä linnanraunioilta syys-lokakuun ajan.

Kekrinä linnasaari on auki yleisölle ja alttari rakennetaan pe 30.10. klo 18–22 ja la 31.10. klo 18– 22. Perinteinen kekripukki palaa Kajaaninjoella la 31.10. klo 20.

Kesän mittaan kaupunkilaiset ovat raportoineet enenevässä määrin kummittelusta Kajaanin linnan raunioilla ja niiden lähiympäristössä. Kummittelu on tapahtunut yleensä iltakuuden jälkeen ja asiantuntijoiden tutkimusten mukaan kyseessä on yksi linnan ympäristöön asettunut aave, 1700-luvulla elänyt Elisabeth Sofia Tavaststjerna.

Tavaststjerna oli Kajaanin linnan piirityksen aikaisen komentajan Johan Henrik Fieandtin vaimo. Hän kulkeutui miehensä mukana linnan piirityksen jälkeen Turun kautta vangiksi Venäjälle. Tavaststjernan aaveen arvellaan palanneen samaa reittiä nyt Kajaanin linnaan. Tutkijoiden mukaan aave etsii mitä todennäköisemmin perhettään ja tarvitsee apua löytääkseen takaisin kotiin.

Aaveasintuntijat kutsuvat nyt rohkeita kaupunkilaisia apuun operaatioon Linnan aave. Operaatiossa pyritään auttamaan aave eteenpäin linnan raunioilta. Taktiikkana käytetään muinaisia riimukiviä, joista kootaan henkiolentojen suosimaan Kekri-iltaan portti, jonka kautta aaveelle viitoittuu tie kotiin. Riimukivien käyttöön päädyttiin vastaavanlaisen tapauksen pohjalta vuodelta 1963, jolloin linnan raunioilla viimeksi tavattiin ongelmaa kummittelun kanssa. Tuolloin linnan vankityrmässä kummitteli sen entinen vanki Johannes Messenius, joka lukuisten karkoitusyritysten jälkeen poistui linnasta riimukivien avulla.

Riimukivet on kätketty Kajaanin metsiin alueille, joilla piilee myyttisiä voimia. Kaupunkilaisia pyydetään etsimään yksi kätkö ja tuomaan sieltä riimukivi Kekri-iltana osaksi porttia. Portin rakennuksen ja operaation onnistuminen edellyttää aktiivisuutta kaupunkilaisilta, sillä yksi käsipari voi tuoda kätköltä vain yhden riimukiven.

Toistaiseksi Tavaststjernan aave on ollut linnan ja puistoalueen käyttäjiä kohtaan ystävällinen. Mahdollisesta ilkikurisuudesta pyydetään raportoimaan kaupungin puistojen kunnossapitoon viipymättä.

Kekrijuhla, jossa aave karkoitetaan, järjestetään 30.-31.10. Kaupunkilaisia pyydetään noutamaan riimukiviä kaupungin metsistä syys-lokakuun aikana ennen Kekriä. Lisätietoja operaatioon osallistumisesta ja riimukivikätköistä löytyy osoitteesta: www.linnanaave.fi

Tagit: Tapahtuma, Koko perhe, Kajaani

KULTTURA SOMESSA

  • Facebookissa
  • Instagramissa @kultturakainuu
  • #kultturakainuu
  • Sähköposti:
    info@kulttura.fi
  • Roosa Yrjölä
    040 146 8274
  • Tiina Arjukka Hirvonen
    040 146 8273
  • Toimistomme käyntiosoite:
  • Kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsä, Koskikatu Koskikatu 2-4, 87200 Kajaani 
  • Postiosoite:
  • c/o Kajaanin kaupunginkirjasto, Seminaarinkatu 15, 87100 Kajaani

korpikinobanneri