Korpien yhteisötaidenäyttelyn avajaiset

Korpien yhteisötaidenäyttelyn avajaiset / 7.12. klo 13  Ristijärven kyläkaivolla / Vapaa pääsy

Korpien yhteisötaidenäyttelyn avajaisia vietetään Ristijärven kyläkaivolla Avajaisia vietetään 7.12.2022 klo 13 Ristijärven kyläkaivolla (Aholantie 25) keskiviikkona 7.12 klo 13 alkaen.

Näyttely esittelee syksyn 2022 aikana kaikissa Kainuun kunnissa tehtyjen yhteisötaideprojektien teoksia sekä tekoprosessia. Esillä on muun muassa räppiä Suomussalmelta, kaoliinikeramiikkaa Puolangalta, sarjakuvia Sotkamosta, sanataidetta Hyrynsalmelta, podcast Paltamosta, eliöille omistettu viiriteos Ristijärveltä, varjonukkeja Kuhmosta ja Kajaanista. Paikalla Korpien yhteisötaiteilijoita kertomassa projektista.

Hyrynsalmen ja Puolangan yhteisötaiteilijana on toiminut kuvataiteilija Hanna Kaisa Vainio, Kajaanissa ja Kuhmossa varjotaiteilija Paula Vilmi, Suomussalmella sanataiteilija Uma Nissi, Sotkamossa sarjakuvataiteilija Totti Korpua sekä Ristijärvellä ja Paltamossa Kultturan taiteilija-pedagogi Tiina Arjukka Hirvonen.

Avajaisissa esiintyy Juho Hannikainen, kajaanilainen saksofonisti, jonka musiikissa kuuluu korven kaiku. Hänen ohjelmistonsa koostuu improvisoiduista tuokioista, jazz-kappaleista ja kansanmusiikista.

Glögitarjoilu.

Lämpimästi tervetuloa!

Ristijärven taidekeskus syyslomaviikolla

Ristijärven taidekeskus syyslomaviikolla / 17.-21.10. / kylätalo Pyrylä (Verkkotie 11) / vapaa pääsy

Ristijärvelle aukeaa syyslomaviikoksi kylätalo Pyrylään kuntalaisten oma taidekeskus. Taidekeskuksen teemana on paikallinen luonto, ja sen innoittamana keskuksessa pääsee viikon aikana kokeilemaan ohjattua taidetyöskentelyä erilaisin materiaalein ja tekniikoin. Tervetuloa maalaamaan, äänittämään, kirjoittamaan, ompelemaan, piirtämään, juttelemaan tai vain tutustumaan taidekeskukseen viikon aikana rakentuvaan näyttelyyn.

Taidekeskuksessa on myös esillä teoksia kuvataiteilija Riikka Keräseltä sekä Ristijärven yläkoululaisilta.

Keskukseen voi tulla tutustumaan ja työskentelemään koska vain sen aukioloaikoina. Tarjolla on myös pientä purtavaa ja kahvia/mehua. Taidekeskus on tarkoitettu kaikenikäisille ristijärveläisille ja matalan kynnyksen kohtaamispaikaksi taiteen äärellä. Osallistuminen on maksutonta.

Aukioloajat:

Ma 17.10 13-17

Ti 18.10 10-14

Ke 19.10 13-17

To 20.10 10-14

Pe 21.10 10-14

Kyläläisiä vastaanottaa Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskuksen kulttura ry:n taiteilija-pedagogi Tiina.

Tervetuloa!

Taidekeskus toteutetaan osana kaikkia Kainuun kuntia käsittävää yhteisötaide-projektia Taiteen edistämiskeskuksen apurahalla Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskuksen toimesta. Yhteistyössä ovat mukana myös Ristijärven kirkonkylän kyläyhdistys, Ristijärven 4H ja Ristijärven S-market.

Merirosvo Morgan ja matruusi Hulkkonen -esitys

La 7.9.2019 - 18.1.2020

Kajaanin Kaupunginteatteri / Kajaani / Teppanakeskus (Ilmarintie 6)

Kohderyhmä: Suosittelemme yli 2-vuotiaille.

Hintatiedot: Liput 10/8 euroa

Porsaat Fiktio ja Fakta ottavat karsinasta hatkat,
pitkänhuiskea Hulkkonen pestautuu laivaan merirosvojen.

Mitä löytyy seitsemältä mereltä?
Miten eksyä löytöretkellä?
Hyppää merirosvolaivan mukaan,
tästä seikkailusta ei pois tahdo jäädä kukaan!

Lapsille ja lapsenmielisille suunnattu esitys vie katsojansa riemukkaalle runoristeilylle mielikuvituksen merelle.

Loruesitys perustuu Aki Ollikaisen samannimiseen lastenkirjaan

Ohjaus Saara Karjalainen 
Työryhmä Antti Hovilainen, Teija Töyry, Saara Karjalainen ja Riitta Raunio
Lavastus ja puvut Riitta Raunio
Maskeeraus ja kampaukset Kati Seppänen
Parrat ja peruukit Ulla Heikkinen ja Pirkko Paananen 
Nuket ja rekvisiitta Sanna Peltola

Näyttämöllä Antti Hovilainen ja Teija Töyry

Kantaesitys 7.9.2019 Monitoimitalo Virtaalassa Ristijärvellä

Kesto n. 30min

Alueteatterin kiertueohjelmistossa

Esitykset syksyllä 2019 Teppanakeskuksessa 
La 14.9. klo 11
Pe 20.9. klo 9 esitys päiväkodeille
La 21.9. klo 11
Pe 27.9. klo 9 esitys päiväkodeille
La 5.10. klo 11
Ti 8.10. klo 9 esitys päiväkodeille
Ke 9.10. klo 9 esitys päiväkodeille
To 17.10. klo 9 esitys päiväkodeille
To 17.10. klo 11 esitys päiväkodeille
La 19.10. klo 11
La 9.11. klo 11
La 23.11. klo 11
To 5.12. klo 9 esitys päiväkodeille
La 7.12. klo 11
La 14.12. klo 11
La 28.12. klo 11

Esitykset keväällä 2020
La 4.1. klo 11
La 18.1. klo 11

Esityksen yhteistyökumppaneita ovat Kulttura sekä Ristijärven kirjasto- ja kulttuuritoimi

http://www.kajaani.fi/fi/merirosvo-morgan-ja-matruusi-hulkkonen

Pehmojen Yö -tapahtuma

Ke 13.2. -To 14.2.
 
Kulttura & Kainuun kirjastot/ Kajaani, Sotkamo, Hyrynsalmi & Ristijärvi / kirjastot
 
Kohderyhmä: Päivähoito ja esiopetus, alakoulu, koko perhe
 
Hintatiedot: Vapaa pääsy
 
 
Tervetuloa yökylään kirjastoon!
 
Kulttura ja Kainuun kirjastot kutsuvat pehmolelu-ystävät yökylään 13.-14.2.2019. Yökylässä paikallinen kirjasto kestittää pehmoleluja vierailun ajan, ja julkaisee seuraavana päivänä tapahtumasta kuvagallerian pehmojen omistajien katseltavaksi. Kainuun kirjastoista mukana tempauksessa ovat Kajaanin, Sotkamon, Hyrynsalmen ja Ristijärven pääkirjastot.
 
Lelujen vastaanotto keskiviikkona 13.2. ja nouto kotiin torstaina 14.2. Vastaanoton yhteydessä yökyläilijöistä täytetään ilmoittautumislomake, johon omistajan tietojen lisäksi voi tarvittaessa kirjata hoito-ohjeet yökyläilijälle.
 
Aikataulut:
 
Kajaanin vastaanotto klo 15-19.30, ja nouto klo 15-19.30
Sotkamon vastaanotto klo 15-18, ja nouto klo 10-16
Hyrynsalmen vastaanotto klo 15-18, ja nouto klo 11-16
Ristijärven vastaanotto klo 9-15, ja nouto klo 12-15
 
 
Kuvagalleriat yökyläilyistä ovat nähtävissä torstaina 14.2. kirjastojen ja/tai kuntien Facebook-sivuilla. 
Tapahtuman järjestämisestä vastaavat paikalliset kirjastot ja Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kulttura.

KULTTURA SOMESSA

  • Facebookissa
  • Instagramissa @kultturakainuu
  • #kultturakainuu
  • Sähköposti:
    info@kulttura.fi
  • Roosa Yrjölä
    040 146 8274
  • Tiina Arjukka Hirvonen
    040 146 8273
  • Toimistomme käyntiosoite:
  • Kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsä, Koskikatu Koskikatu 2-4, 87200 Kajaani 
  • Postiosoite:
  • c/o Kajaanin kaupunginkirjasto, Seminaarinkatu 15, 87100 Kajaani

korpikinobanneri