Korpien yhteisötaidenäyttely Paltamossa

Korpien yhteisötaidenäyttely on esillä Paltamon pääkirjastolla 3.-.24.4.2023. 

Syksyn 2022 aikana Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kultturan yhteisötaideprojektin taiteilijat ovat työskennelleet kaikissa Kainuun kunnissa. Korpien yhteisötaideprojektin lähtökohtana on lasten ja nuorten ideoista lähtevä työskentely, jonka tukena taiteilija on toiminut. Yhteisötaiteen tarkoituksena on lisäksi ollut tuoda yhteen eri-ikäisiä kuntalaisia, luoda tiloja yhdessä olemiselle ja kokemiselle, sekä nostaa etenkin yläkoululaisten omaa ilmaisua ja ajatuksia esiin.

Näyttely esittelee tehtyjen yhteisötaideprojektien teoksia sekä tekoprosessia. Kunnissa tehdyt yhteisötaideprojektit syntyivät moninaisin työskentelytavoin ja tekniikoin. Suomussalmella työskenneltiin sanataiteen parissa ja toteutettiin räp-kappale, Puolangan osallistujat kaivoivat maasta kaoliinisavea ja tekivät paikallista savea materiaalina käyttäen keramiikkanäyttelyn kylän keskustaan. Ristijärven osuus koostui syyslomaviikon ajan kylätalolla kaikille avoinna olleesta Ristijärven taidekeskuksesta erilaisin ympäristöaiheisin taidetyöpisteineen. Sotkamossa tehtiin sarjakuvaa zinejen eli omia pienjulkaisujen muodossa yläkoululla, kirjamessuilla ja nuorisotalolla. Kajaanissa ja Sotkamossa taas työskenneltiin varjotaiteen parissa ja Hyrynsalmella tehtiin sanataidetyöpajoja kaikkien yhtenäiskoulun ikäluokkien kanssa. 

Yhteisötaiteilijoina projektissa ovat työskennelleet Totti Korpua (Sotkamo), Hanna Kaisa Vainio (Hyrynsalmi/Puolanka), Uma Nissi (Suomussalmi), Paula Vilmi (Kajaani/Kuhmo) ja Tiina Arjukka Hirvonen (Ristijärvi/Paltamo).

Yhteisötaidenäyttely on esillä Paltamon pääkirjaston (Korpitie 9) lastenosastolla 3.4.-.24.4.2023. Näyttelyssä on jaossa tehtävävihkoja,  joiden avulla teoksiin voi syventyä paikan päällä taidetehtäviä tehden, tai tutustua yhteisötaiteen teemoihin kotona. Tehtävät soveltuvat myös kuvataiteen ja äidinkielen tunneilla tehtäviksi kouluryhmien kanssa. Osa näyttelystä on samaan aikaan esillä myös Puolangan kirjastossa (4.4.-25.4.).

Lisätietoa: 

Taiteilija-pedagogi Tiina Arjukka Hirvonen, p. 040 146 8273 / Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Lasten kesätapahtuma Paltamossa

la 2.7.  klo 11–15 / Paltamo / vapaa pääsy 

Lasten kesätapahtuma Paltamossa klo 11–15. Tule taiteilemaan omat tuntosarvet Kultturan työpajaan Eino Leino -puistoon! Vapaa pääsy.

? Talutusratsastusta klo 11-13 puistossa Leinon patsaan ja kesäkahvilan välissä (maksuton)
 
? Esiintymislavalla:
klo 12 Mimmien ilmaiskonsertti
klo 13 Palomestari Ruisku rouvineen esiintyvät
 
? Torilla:
Linnunpönttötyöpaja, Paltamon luonto
Kivikylän kesäherkkuja
Swipe/Homcare-edustaja Liisa Komulainen
Kunnan info ja SPR
 
? Puistossa isojen puiden varjossa:
Tuntosarvityöpaja, Kulttura
Kainuun kriisikeskus
Kainuun perhehoitajat
Liikenneturva
 
? Eino Leino -patsaalla
Eläinsuunnistusta, Sykettä sydämeen -hanke
 
? Kukkapuiston vieressä:
MLL Paltamon yhdistys
 
? Skeittirampin takana:
Golfia - tule kokeilemaan uutuuksia!
 
? Kesäkahvila Terwarin pihalla:
nuorisotoimen mandalatyöpaja
 
? Puistoon tullessa ns. "Sumpun parkissa" Kainuun pelastuslaitoksen kalustonäyttely (mahdollisuuksien mukaan)
 
? Paltamon kotiseutumuseo avoinna klo 11-15 osoitteessa Lepikontie 11. Vapaa pääsy!
 
? Uudella kunnantalolla os. Salmelankuja 1:
Kesäinfo avoinna klo 11-15.
 

Pehmojen Yö -tapahtuma

Ti 11.2. - ke 12.2.

Kulttura & Kainuun kirjastot / Kajaani, Sotkamo, Puolanka, Paltamo / kirjastot

Kohderyhmä: Päivähoito & esiopetus, alakoulu, koko perhe

Hintatiedot: Vapaa pääsy

Tervetuloa yökylään kirjastoon!
 
Kulttura ja Kainuun kirjastot kutsuvat pehmolelu-ystävät yökylään 11.-12.2.2019. Yökylässä paikallinen kirjasto kestittää pehmoleluja vierailun ajan, ja julkaisee seuraavana päivänä tapahtumasta kuvagallerian pehmojen omistajien katseltavaksi. Kainuun kirjastoista mukana tempauksessa ovat Kajaanin, Sotkamon, Puolangan ja Paltamon pääkirjastot.
 
Lelujen vastaanotto tiistaina 11.2. ja nouto kotiin keskiviikkona 12.2. Vastaanoton yhteydessä yökyläilijöistä täytetään ilmoittautumislomake, johon omistajan tietojen lisäksi voi tarvittaessa kirjata hoito-ohjeet yökyläilijälle.
 

Kirjastokohtaiset pehmojen vastaanotto- ja noutoajat:

KAJAANIN PÄÄKIRJASTO - vastaanotto tiistaina klo 15-18, nouto keskiviikkona klo 15-18

SOTKAMON KIRJASTO - vastaanotto tiistaina klo 12-19, nouto keskiviikkona klo 12-19

PALTAMON KIRJASTO - vastaanotto tiistaina klo 12-16, nouto keskiviikkona klo 12-18

PUOLANGAN KIRJASTO - vastaanotto tiistaina klo 13-16, nouto keskiviikkona klo 13-16

 
Kuvagalleriat yökyläilyistä ovat nähtävissä keskiviikkona 12.2. kirjastojen ja/tai kuntien Facebook-sivuilla. 
 
Tapahtuman järjestämisestä vastaavat paikalliset kirjastot ja Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kulttura.

Hiihtolomatapahtumat Paltamossa 2019

Ti 5.3. - Pe 8.3.

Paltamossa hiihtolomaa voi viettää esimerkiksi laskettelureissun tai graffiti-työpajan muodossa!

LASKETTELUREISSU RUKALLE

Tiistaina 5.3. Lähtö Paltamon kirjaston pihalta klo:7.00 ja Kontiomäen koululta klo:7.15.

Hinta 50€/henkilö. Sisältää matkat ja rinnelipun.

 

GRAFFITI-TYÖPAJA

Paltamon kunta järjestää 12-29 –vuotiaille nuorille graffitityöpajan, jossa graffitien tekoa ohjaa graafinen taiteilija Lasse Rimpilä.

Mukaan mahtuu 15 nuorta, joten ole nopea! Työpaja on osallistujille maksuton ja tapahtuu Grilli Sumpulla.

 

Ilmoittautumiset työpajaan tai laskettelureissulle nuoriso-ohjaaja Jenna Heikkiselle p. 044 7500 844

 

 

Graffiti -työpaja

Pe 8.3. klo 10-16

Paltamon nuorisotoimi / Paltamo / Grilli Sumpulla (Sairaalatie 2)

Kohderyhmä: Alakoulu, Yläkoulu, Nuoret aikuiset

Hintatiedot: Maksuton

Paltamon kunta järjestää 12-29 –vuotiaille nuorille graffitityöpajan, jossa graffitien tekoa ohjaa graafinen taiteilija Lasse Rimpilä.

Mukaan mahtuu 15 nuorta, joten ole nopea!

Sitovat ilmoittautumiset pe 22.2. mennessä nuoriso-ohjaaja Jenna Heikkiselle p. 044 7500 844

 

Keväin - tanssiesitys

La 2.2. klo 18 / Pe 8.2. klo 18

Routa Company / Paltamo / Vaarankylän kylätalo & Kontiomäen nuorisotila Pinkkari

Kohderyhmä: Yläkoulu, nuoret aikuiset

Hintatiedot: Maksullinen

Keväin on tanssiteos valosta, heräämisestä ja kasvun pitelemättömästä voimasta. Se on kepeän pirskahtelevaa liikettä, tanssia, jossa voi välillä haistaa mätänevien lehtien ja mullan läpitunkevan tuoksun. Keväin on valoa, hormoneja, lemua, rujoa voimaa ja riemua tästä kaikesta.

La 2.2. esitys Vaarankylällä, pe 8.2. esitys Pinkkarilla.

Kesto 1 h, ei väliaikaa.

KULTTURA SOMESSA

  • Facebookissa
  • Instagramissa @kultturakainuu
  • #kultturakainuu
  • Sähköposti:
    info@kulttura.fi
  • Roosa Yrjölä
    040 146 8274
  • Tiina Arjukka Hirvonen
    040 146 8273
  • Toimistomme käyntiosoite:
  • Kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsä, Koskikatu Koskikatu 2-4, 87200 Kajaani 
  • Postiosoite:
  • c/o Kajaanin kaupunginkirjasto, Seminaarinkatu 15, 87100 Kajaani

korpikinobanneri