Utopioiden tila – ilmastonmuutos ja ympäristötunteet

Ilmastonmuutos ja ympäristötunteet - osallistava taideprojekti kainuulaisille yhdeksäsluokkalaisille

Vaara-kollektiivin ja Kultturan Utopioiden tila luo kainuulaisille nuorille uudenlaisen foorumin ilmastonmuutoksen ja ympäristötunteiden käsittelyyn. Projekti alkaa kaikille Kainuun yseille lähettevällä kyselyllä ympäristötunteista ja tulevaisuuden kuvista. Kyselyn pohjalta rakentuu marraskuussa Kajaaniin keskustaan tyhjään liiketilaan aukeava Utopioiden tila, jossa nuorten ja taiteilijoiden kokemuksista syntyy poikkitaiteellinen näyttely. Projektin etenemisestä kerrotaan tarkemmin tällä sivulla syyskauden 2021 aikana!

***

Utopia on vapaa todellisuuden rajoista. Utopia voi olla mitä vain. Haaveiltu, kuviteltu, toivottu paikka. Kuvittelulla ja haaveilla on maailmaa muuttavaa voimaa.

Utopia on haaveiltu tai kuviteltu ihanteellinen paikka, yhteisö tai yhteiskunta. "Utopia" sana on sekoitus kreikkaa ja latinaa ja se tarkoittaa (hyvää) paikkaa, jota ei ole. Millainen on sinun utopiasi? Kuviteltu paikka, ympäristö, yhteisö tai olemisen tapa? Millaiseen paikkaan sinä ikävöit? Mitä toivot? Millaisesta paikasta haaveilet?

***

Ympäristötunteiden ja mm. ilmastoahdistuksen olemassaolo on tunnistettu, mutta tavat niiden käsittelyyn ja jakamiseen ovat vielä ohuita. Taiteen kautta aiheeseen on mahdollista löytää syväluotaavia elementtejä, jolloin myös kehollisille kokemuksille on tilaa. Kaupunkikuvaan rakentuva Utopioiden tila tarjoaa näkyvän foorumin aiheelle ja nuorten äänelle. Aiheen vaikeus, ristiriita ja eksistentiaalinen laajuus saavat olla hankkeen työskentelyssä läsnä. Oleellista on myös mitä nuorten kokemukset herättävät meissä aikuisissa, kasvattajissa ja taiteilijoissa.

Projektissa työskentelee Kultturan, Vaara-kollektiivin sekä Mustarindan taiteilijoita ja taidekasvattajia.

Varjojen voimaa- varjotaide- ja teatteriryhmä

Paula Vilmi: Varjojen voimaa -varjotaide- ja teatteriryhmä

Tyttöjen Tupa / Kajaani / Kauppakatu 11

Ryhmä kokoontuu aina torstaisin klo 16-17.30, 11.2., 18.2., 25.2. ja 4.3.

"Varjojen Voimaa" -valotaide- ja teatteriryhmässä pääsee toteuttamaan mahtavia varjoprojekteja! Ryhmän ohjaa Kultturan taiteilija-pedagogi ja varjotaiteilija Paula Vilmi.

Ryhmä toteutetaan yhteistyössä Kajananin Tyttöjen Tuvan kanssa ja on maksuton. Ryhmä on suunnattu 10–28-vuotiaille.
Mukaan voi ilmoittautua suoraan Johannalle, puh. 0449013206.

Runopolku / Kajaani / kesä 2020

Kulttura sai kunnian valita ja koota vuoden 2020 Runopolun runot Kajaanin keskustan jokimaisemaan. Runoviikon ystävät ry:n organisoima Runopolku tuo kesäajaksi 10 taulullista runoutta Kajaanin kaupunkiluontoon jalankulkijoiden iloksi. Tänä vuonna teemana oli lasten runous ja Runopolulta löytyy suomalaisten runoilijoiden tuotantoa klassikoista nykypäivään.

Runopolku on koettavissa kesän 2020 ajan.

Väreilyä -näyttely / Kajaani / 23.2.-17.5.2020

Väreilyä -näyttely on Kajaanin Taidemuseon ja Kultturan yhteistyö.

Väreilyä on lapsille suunnattu näyttely, jonka kantavina teemoina ovat värit ja tunteet. Näyttelyn maistuvat väripalat on poimittu taidemuseon kokoelmasta ja niiden ympärille on loihdittu kokemuksellinen väriseikkailu. Taustalla kuultaa ajatus siitä, että väreillä on vahva yhteys erilaisiin tunteisiin, niiden tunnistamiseen ja kokemiseen.

Näyttelyn ovat ideoineet ja koonneet Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kultturan tuottaja Emilia Hyvönen ja taiteilija-pedagogi Saara Karjalainen.

Näyttely avataan laskiaissunnuntaina 23.2. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Pehmojen Yö 2020 / Kajaani, Sotkamo, Puolanka & Paltamo / 11.-12.2.2020

Kainuun kirjastot ja Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kulttura järjestävät jälleen
ystävänpäiväviikolla 11-12..2.2020 Pehmojen yö -tapahtuman! Suurta suosiota kerännyt
tapahtuma on järjestetty viime vuosina Kajaanissa, Sotkamossa, Suomussalmella,
Ristijärvellä ja Kuhmossa. Pehmojen Yössä kirjastot toivottavat pehmolelut tervetulleiksi
yökylään. Yökylässä paikallinen kirjasto kestittää pehmoleluja vierailun ajan, ja julkaisee
seuraavana päivänä tapahtumasta kuvagallerian pehmojen omistajien katseltavaksi. Tänä
vuonna mukana tempauksessa ovat Kajaanin, Sotkamon, Puolangan ja Paltamon
pääkirjastot.


Pehmolelujen vastaanotto alkaa tiistaina 11.2. iltapäivällä. Vastaanoton yhteydessä yökylään
tulijoista täytetään ilmoittautumislomake, johon omistajan tietojen lisäksi voi tarvittaessa
kirjata hoito-ohjeet yökyläilijälle. Kyläilyn jälkeen oman pehmonsa voi noutaa takaisin kotiin
seuraavana päivänä.

 

Kirjastokohtaiset pehmojen vastaanotto- ja noutoajat:

KAJAANIN PÄÄKIRJASTO - vastaanotto tiistaina klo 15-18, nouto keskiviikkona klo 15-18

SOTKAMON KIRJASTO - vastaanotto tiistaina klo 12-19, nouto keskiviikkona klo 12-19

PALTAMON KIRJASTO - vastaanotto tiistaina klo 12-16, nouto keskiviikkona klo 12-18

PUOLANGAN KIRJASTO - vastaanotto tiistaina klo 13-16, nouto keskiviikkona klo 13-16

 

Kuva: Saara Karjalainen

Tonttujen Joulupiha / Kajaani / 14.12.2019

Tonttujen Joulupiha on täällä jälleen!

Koko perheelle suunnattu Tonttujen joulupiha tuo Raatihuoneelle ja Raatihuoneen pihalle jouluista menoa ja meininkiä lapsille ja lapsenmielisille!

Vapaa pääsy!
Tervetuloa mukaan tonttuilemaan!

OHJELMASSA RAATIHUONEEN PIHALLA:

Routa Companyn tanssituokio (klo 10.30)
KajjjÄäni -kuoro (klo 11.15)
Kajaani Dancen tanssinäytös (klo 11.45)
sekä
Joululauluja
Lumiukko/-veistos-työpaja (säävaraus)
Tonttukoulun esterata
Joulupukki ja apurit kiertävät jututtamassa lapsia

OHJELMASSA RAATIHUONEELLA:

Tonttukoulun paketti -piste
Toivomus -kuusi
Tontun lepohuone

Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kulttura. Tapahtuma toteutetaan yhdessä 14.-15.12.2018 Generaattorilla järjestettävän Joulutorin kanssa.

Tonttujen Joulupihalla ovat mukana G-voima, Vaara-kollektiivi, Routa Company, Kajaani Dance, Kainuun musiikkiopisto, Kajaanin Kaupunginteatteri, Elias Lönnrot-seura sekä Kajaanin nuoristotoimi ja varhaiskasvatus.

ENCORE - näyttelypolku / Kajaani / 29.11.-5.12.2019

Taiteiden bändi on Vaara -kollektiivin ja Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kultturan yhteinen Kainuun kouluissa kiertänyt taidekasvatushanke. Kokemuksellinen näyttelypolku ENCORE avaa koulukierroksen satoa. ENCORE nähtävissä Kajaanin pääkirjastossa 29.11.-5.12.2019. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina.

Yhteistyössä Kajaanin kaupunginkirjasto.

Kuvan grafiikka: Anniina Rytkönen / Arrdesigns

LASTEN OIKEUKSIEN JUHLA / KAJAANI / 17.11.2019

Kulttura on mukana MLL Kainuun piirin organisoimassa lasten oikeuksien päivän juhlassa sunnuntaina 17.11.!

Lasten tapahtuman ohjelmasta löytyy mm. noitapiiri, Höyhensaarten torkkuteltta, kepparirata, kasvomaalaus, tarinakammari, kaverikoirat ja pomppulinna. Mehubaari auki koko tapahtuman ajan. Tapahtumassa vapaa pääsy.

Su 17.11. klo 9.30-12.00 Kainuun ammattiopistolla, rakennus Oppi 4, Opintie 3.

Tapahtuman järjestämisessä MLL:n ja Kultturan lisäksi mukana Kainuun ammattiopisto, Kajaanin kauppiasyhdistys, Kajaanin kaupungin liikuntapalvelut, Kaukavesi, Kajaanin varhaiskasvatuksen kulttuuriyksikkö Silmu, Keskuskoulun vanhenpainyhdistys, Kajaanin Kalevalaiset naiset, Kajaanin seurakunnan lapsi- ja perhetyö sekä UNISEF Kajaanin vapaaehtoistyöryhmä.

Nuorten Yö / Kajaani / 25.10.2019

Kulttura on jälleen mukana Kajaanin kaupungin nuorisotoimen järjestämässä Nuorten yö-tapahtumassa 25.10.2019. Kulttura järjestää tapahtumaan glitter-pisteen, josta saa erilaisia glitter-kasvomaalauksia omien toiveiden mukaan!

Kuva: Emilia Hyvönen

Vartti -taidekasvatusprojekti / Kajaani / 19.-30.8.2019

Vartti-taidekasvatusprojekti on Kultturan kouluihin jalkautuva taidekasvatuksellinen tunne- ja vuorovaikutustaitohin keskittyvä työpajakokonaisuus. Vartti tarjoaa kouluille toistuvia 15-minuuttisia taidetuokioita oppituntien alkuun, oppitunnin mittaisia taidetyöpajoja sekä opettajille suunnattuja koulutus- ja työhyvinvointi-kokonaisuuksia. Vartti -projektin pilottijakso toteutetaan Kajaanissa Lohtajan koululla elokuussa 2019. Projektin vastaavana taiteilija-pedagogina toimii Sonja Pakalen.

Los Lohtaja -kaupunkitaidetapahtuma / Kajaani / 15.6.2019

Kajaani Street Art - Los Lohtaja on uudenlainen yhteisöllinen katukulttuuritapahtuma, joka järjestetään Kajaanin Lohtajan kaupunginosassa.

Ohjelmassa on muunmuassa muraalin paljastus, erilaisia katutaidepajoja (katutanssi, räppi, graffitti, DJ), neulegraffitin valmistus, Los Lohtaja lyhytelokuvan-trailerin ensinäytös, katuliidutusta- ja maalausta, vilttikirppistelyä, piknikkiä, yhteislaulua, kirjasto-auton vierailu, kirjanvaihtopiste, Pop Up - Ohjaamo, Walkers-auto sekä skabailua skeittiparkilla!

Tapahtumaa järjestämässä on laaja ja aktiivinen yhteistyöverkosto. Mukana ovat tässä vaiheessa Kajaanin kaupunki, Ohjaamo Nuppa, Loiste Oy, Kainuun lasten ja nuorten kulttuurikeskus Kulttura, Spartak Kajaani, Rauniokaupunki, Vaara kollektiivi, MLL:n Kainuun piiri, JärjestöKainuu 2.0-hanke, Kajaanin Pietari sekä asukastoimikunta, Lohtaja-Huuhkajanvaara-Pikku-kettu kyläyhdistys, K-Market Lohtaja, Lohtajan kirjasto, kirjastoauto Kippe, SADE ry, Walkers Kajaani, Kajaanin seurakunta sekä Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden kulttuurisen nuorisotyöyksikön Värkkäämö.

Katutaide-työpajat / Kajaani / 6.5.2019

Tule mukaan suunnittelemaan oma tägi, kuvaamaan miniatyyrejä ja värittämään graffiteja!

Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus ry Kulttura järjestää Lohtajan nuorisotalolla katutaidekulttuuriin tutustuttavan työpajan maanantaina 6.5. Pienten vuoro klo 14-16 ja isojen vuoro klo 17-19. Työpaja on osa kesäkuussa järjestettävää Los Lohtaja -katukulttuuritapahtumaa.

Työpajojen vetäjänä toimii Kultturan taiteilija-pedagogi Saara Karjalainen.

Pehmojen Yö / Kajaani, Sotkamo, Hyrynsalmi & Ristijärvi / 13.-14.2.2019

Kainuun kirjastot ja Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kulttura järjestävät ystävänpäivän vastaisena yönä 13.2.2019 Pehmojen yö -tapahtuman, jossa kirjastot toivottavat pehmolelut tervetulleiksi yökylään. Yökylässä paikallinen kirjasto kestittää pehmoleluja vierailun ajan, ja julkaisee seuraavana päivänä tapahtumasta kuvagallerian pehmojen omistajien katseltavaksi. Kainuun kirjastoista mukana tempauksessa ovat Kajaanin, Sotkamon, Hyrynsalmen ja Ristijärven pääkirjastot.

Pehmolelujen vastaanotto alkaa keskiviikkona 13.2. iltapäivällä. Vastaanoton yhteydessä yökylään tulijoista täytetään ilmoittautumislomake, johon omistajan tietojen lisäksi voi tarvittaessa kirjata hoito-ohjeet yökyläilijälle. Kyläilyn jälkeen oman pehmonsa voi noutaa takaisin kotiin seuraavana päivänä.

Kuva: Saara Karjalainen

SYSI-RYHMÄ / KUHMO & KAJAANI / 15.2.-31.5.2019

SYSI on kainuulaisille 18-29 -vuotiaille nuorille aikuisille suunnattu ryhmä, joka tutustuu paikalliseen kulttuuritarjontaan, kehittää nuorille suunnattua tapahtumatarjontaa ja luo uusia alustoja nuorten aikuisten kohtaamiselle ja osallisuudelle.

SYSI-ryhmä aloittaa toimintansa helmikuussa ja kokoontuu noin 2 kertaa kuussa kevään 2019 aikana. Kokoontumisissa perehdytään johonkin ryhmäläisiä kiinnostavaan kulttuuritoimintaan yhdessä kokeillen. Kulttuurin käsite ymmärretään tässä yhteydessä laajasti, ja kulttuuritoiminta voi olla lähes mitä vain kainuulaisten rönttösten leipomisesta graffittien tekoon. Kokoontumisten sisältö suunnitellaan ryhmäläisiä kuunnellen ja toteutetaan yhteistyössä paikallisten kulttuuritahojen kanssa. Ryhmän toimintaa organisoi Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus ry Kulttura. Ryhmä on osallistujilleen maksuton.

SYSI-ryhmiä on kaksi, joista toinen toimii Kajaanissa ja toinen Kuhmossa. Ryhmien vetämisestä vastaavat paikalliset teatteri-ilmaisun ohjaajat Saara Karjalainen Kajaanissa ja Erkki Kähkönen Kuhmossa.

Kevään päätteeksi molemmat SYSI-ryhmät suunnittelevat ja toteuttavat nuorille suunnatun avoimen ja maksuttoman kulttuuritapahtuman omalle paikkakunnalle.

Kuva: Saara Karjalainen

Kekon etsivätoimisto / Kajaani / 13.11.2018

Kulttura vierailee Kajaanin varhaiskasvatuksen Silmun leikkikerhossa 13.11. Vierailulla Kultturan taiteilija-pedagogi ja Keko -krokotiili leikittävät lapsia pienen draamatarinan muodossa. Kainuun ensimmäinen krokotiili valmistautuu talven viettoon, mutta talvivaatteet ovat kummallisesti kadonneet - tarvitaan etsiviä paikalle!

Kuva: Saara Karjalainen

Nuorten yö / Kajaani / 2.11.2018

Kulttura on mukana Kajaanin kaupungin nuorisotoimen järjestämässä Nuorten yö-tapahtumassa 2.11.2018. Kulttura järjestää tapahtumaan glitter-pisteen, josta saa erilaisia glitter-kasvomaalauksia omien toiveiden mukaan!

Kuva: Saara Karjalainen

 

Tonttujen Joulupiha / Kajaani / 15.12.2018

Joulukuun puolessa välissä Kajaanin Raatihuoneen pihan valtaavat tontut! Koko perheelle suunnattu joulutapahtuma tuo Raatihuoneelle ja Raatihuoneen pihalle mm. tontun tarinateltan, nuorten tonttujen musiikkiesityksiä, jouluista askarreltavaa, lapsia leikittäviä tonttuja ja jouluisia herkkuja. Tapahtuma toteutetaan yhdessä 15.-16.12.2018 Generaattorilla järjestettävän Joulutorin kanssa.

Tonttujen Joulupihalla ovat mukana mm. Kajaanin nuorisotoimi ja varhaiskasvatus, G-voima, Vaara-kollektiivi, Kaukametsän Musiikki, Ravintola Anorak ja Routa Company.

Kuva: Anniina Rytkönen

Trooppinen aamiainen Ponnahus Galleriassa / Kajaani / 25.10.2018

Kulttura ja Ponnahus Galleria kutsuvat Kajaanin varhaiskasvatuksen leikkikerholaiset trooppiselle aamiaiselle taidegalleriaan. Aamiaisen lomassa vieraat pääsevät tutustumaan ohjatusti Anna-Sofia Sysserin “Trooppisia unelmia” -näyttelyyn, sekä askartelemaan näyttelyn inspiroimana mielikuvituksellisia trooppisia koristeita.

Kuva: Saara Karjalainen

KULTTURA SOMESSA

  • Facebookissa
  • Instagramissa @kultturakainuu
  • #kultturakainuu
  • Sähköposti:
    info@kulttura.fi
  • Roosa Yrjölä
    040 146 8274
  • Tiina Arjukka Hirvonen
    040 146 8273
  • Toimistomme käyntiosoite:
  • Kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsä, Koskikatu Koskikatu 2-4, 87200 Kajaani 
  • Postiosoite:
  • c/o Kajaanin kaupunginkirjasto, Seminaarinkatu 15, 87100 Kajaani

korpikinobanneri