Korpikino 2022-hanke toteuttaa elokuvatyöpajoja yläkoululaisille sekä huipentuu kainuulaisille 13-19-vuotaiden viikonlopun mittaiseen elokuvaleiriin.
Työpajat | Korpikino-työpajoihin on osallistuu tammi-maaliskuussa kahdeksan kainuulaista koulua. Työpajat toteutetaan yhteistyössä kainuulaisten peruskoulun yläluokkien kanssa. Osallistuvat ryhmät tutustuvat elokuvakulttuuriin ja elokuvien tekemiseen kahden 90 min työpajan puitteissa.
Leiri | Toukokuussa toteutettavalla Korpikino-leirillä osallistujat pääsevät syventymään elokuvaan taidemuotona. Leirillä katsotaan elokuvia ja keskustellaan niitä, tutkitaan elokuvailmaisun keinoja sekä toteutetaan oma minielokuvaprojekti.
Materiaalipaketti | Elokuvatyöpajojen lisäksi hanke tarjoaa kaikille kasvattajille avointa elokuvakasvatusmateriaalia.
Korpikino-hanke on rahoitettu Opetus- ja kulttuuriministeriön erityisapurahalla. Hankkeen tärkemmät yhteistyökumppanit ovat Valveen elokuvakoulu Oulussa ja Kajaanin kaupunki.
Ilmastonmuutos ja ympäristötunteet - osallistava taideprojekti kainuulaisille yhdeksäsluokkalaisille
Vaara-kollektiivin ja Kultturan Utopioiden tila luo kainuulaisille nuorille uudenlaisen foorumin ilmastonmuutoksen ja ympäristötunteiden käsittelyyn. Projekti alkaa kaikille Kainuun yseille lähettevällä kyselyllä ympäristötunteista ja tulevaisuuden kuvista. Kyselyn pohjalta rakentuu marraskuussa Kajaaniin keskustaan tyhjään liiketilaan aukeava Utopioiden tila, jossa nuorten ja taiteilijoiden kokemuksista syntyy poikkitaiteellinen näyttely. Projektin etenemisestä kerrotaan tarkemmin tällä sivulla syyskauden 2021 aikana!
***
Utopia on vapaa todellisuuden rajoista. Utopia voi olla mitä vain. Haaveiltu, kuviteltu, toivottu paikka. Kuvittelulla ja haaveilla on maailmaa muuttavaa voimaa.
Utopia on haaveiltu tai kuviteltu ihanteellinen paikka, yhteisö tai yhteiskunta. "Utopia" sana on sekoitus kreikkaa ja latinaa ja se tarkoittaa (hyvää) paikkaa, jota ei ole. Millainen on sinun utopiasi? Kuviteltu paikka, ympäristö, yhteisö tai olemisen tapa? Millaiseen paikkaan sinä ikävöit? Mitä toivot? Millaisesta paikasta haaveilet?
***
Ympäristötunteiden ja mm. ilmastoahdistuksen olemassaolo on tunnistettu, mutta tavat niiden käsittelyyn ja jakamiseen ovat vielä ohuita. Taiteen kautta aiheeseen on mahdollista löytää syväluotaavia elementtejä, jolloin myös kehollisille kokemuksille on tilaa. Kaupunkikuvaan rakentuva Utopioiden tila tarjoaa näkyvän foorumin aiheelle ja nuorten äänelle. Aiheen vaikeus, ristiriita ja eksistentiaalinen laajuus saavat olla hankkeen työskentelyssä läsnä. Oleellista on myös mitä nuorten kokemukset herättävät meissä aikuisissa, kasvattajissa ja taiteilijoissa.
Projektissa työskentelee Kultturan, Vaara-kollektiivin sekä Mustarindan taiteilijoita ja taidekasvattajia.
“Kevät on peruttu” on Kajaanin kaupunginteatterin ja Kajaanin nuorisopalveluiden yhdessä Vaara-kollektiivin, Kainuun Lasten- ja Nuortenkulttuurikeskus Kultturan ja Kajaanin harrastajateatterin kanssa järjestämä nuorille suunnattu vuorovaikutteinen projekti.
Meille nuoret (ja miksei vaikka vähän vanhemmatkin!) voivat lähettää viestejään ja tarinoitaan siitä, mitä kuuluu juuri nyt, millaista on tänä kummallisena keväänä, miten aika kuluu ja mitä mielessä pyörii. Viestien muoto on vapaa: Ne voivat olla kaikkea tekstiviesteistä pitkiin kertomuksiin, ääniviestejä, runoja, proosaa tai biisejä. Kaikki viestit käsitellään luottamuksellisesti. Lähettäjien nimet ja muut tiedot pysyvät salassa.
Taiteiden bändi on Vaara -kollektiivin ja Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kultturan yhteinen Kainuun kouluissa kiertänyt taidekasvatushanke. Kokemuksellinen näyttelypolku ENCORE avaa koulukierroksen satoa. ENCORE nähtävissä Kajaanin pääkirjastossa 29.11.-5.12.2019. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina.
Kultturan järjestämä parkour-lajikokeilutyöpaja kiertää Kainuun kouluissa syksyllä 2019!
Parkour on uudehko liikuntamuoto, jossa liikutaan omaa kehoa kokonaisvaltaisesti käyttäen vaihtelevissa ympäristöissä. Erilaisia reittivaihtoehtoja sekä tekniikoita keksitään, kokeillaan ja harjoitellaan. Tavallaan kyse on lapsille tyypillisestä puihin kiipeämisestä ja kivillä hyppimisestä pidemmälle jalostettuna, usein urbaaneja ympäristöjä hyödyntäen. Lisätietoa esim. www.parkour.fi
Työpajojen vetäjänä toimii Joonas Palsio. Joonas Palsio on kainuulaislähtöinen parkourohjaaja ja teatteriammattilainen. Joonas aloitti alunperin parkouraamisen vuonna 2007 pienessä Kuhmossa, jossa eläviä esikuvia ei ollut ja harvat, piskuiset spotit joutui keksimään monta kertaa uudelleen. Hän on vaikuttanut Turun Parkour Akatemialla keväästä 2017 lähtien. Joonaksen painotuksia parkouriin ohjaamisessa ovat yhteisöllisyys ja liikkumisen luovuus.
Kultturan ja Vaara-kollektiivin Taiteiden bändi keikkailee Kainuussa syksyn 2019! Taiteiden bändin taiteilijaparit toteuttavat erilaisia lapsille ja nuorille suunnattuja työpajoja kaikissa Kainuun kunnissa. Työpajoissa yhdistellään eri taiteen aloja - mm. musiikkia, teatteria, tanssia, kuvataiteita ja sirkusta. Taiteiden bändin kiertue huipentuu avoimeen lopputapahtumaan marraskuussa 2019.
Taiteiden bändin taiteilijat: Sanna Diukman, Membir Hamilton, Panu Huotari, Riikka Keränen, Erkki Kähkönen, Sonja Pakalen, Jari Rättyä, Sami Sainio, Minna Seilonen ja Hanna-Kaisa Vainio.
Ohjaus Saara Karjalainen Työryhmä Antti Hovilainen, Teija Töyry, Saara Karjalainen ja Riitta Raunio Lavastus ja puvut Riitta Raunio Maskeeraus ja kampaukset Kati Seppänen Parrat ja peruukit Ulla Heikkinen ja Pirkko Paananen Nuket ja rekvisiitta Sanna Peltola
Esitykset syksyllä 2019 Teppanakeskuksessa La 14.9. klo 11 Pe 20.9. klo 9 esitys päiväkodeille La 21.9. klo 11 Pe 27.9. klo 9 esitys päiväkodeille La 5.10. klo 11 Ti 8.10. klo 9 esitys päiväkodeille Ke 9.10. klo 9 esitys päiväkodeille To 17.10. klo 9 esitys päiväkodeille To 17.10. klo 11 esitys päiväkodeille La 19.10. klo 11 La 9.11. klo 11 La 23.11. klo 11 To 5.12. klo 9 esitys päiväkodeille La 7.12. klo 11 La 14.12. klo 11 La 28.12. klo 11
Esitykset keväällä 2020 La 4.1. klo 11 La 18.1. klo 11
Hyppää katukulttuurin pyörteisiin ja tule kokeilemaan Hiphopin kuvioita maksuttomaan tanssi workshoppiin!
Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus ry Kulttura järjestää Paltamoon hiphopin lajiesittelysession keskiviikkona 13.3 klo 16-17.30 Koulukankaan liikuntasalissa.
Workshop on suunnattu 6.-9-luokkalaisille. Worksopissa harjoitellaan hiphopin peruselementtejä ja helppoja askelsarjoja, tärkeintä on rento meno ja yhdessä tanssiminen. Aiempi tanssitausta ei ole edellytys osallistumiselle. Mukaan tarvitset vaatteet, joissa on rento liikkua, sisäkengät ja vesipullon. Tule rohkeasti mukaan! Ei ennakkoilmottautumista!
Workshopin vetäjänä toimiii oululainen tanssija Marja Isotalo. Marja on harrastanut eri tanssilajeja jo vuosia, painottuen katutanssimaailmaan ja erityisesti hiphop- ja house-lajeihin. Marja kiertää aktiivisesti treenaamassa ja tanssitapahtumissa niin Suomessa kuin ulkomailla, ja toimii katutanssikulttuurin edistäjänä oululaisessa Keksi kollektiivissa sekä valtakunnallisessa Sade ry:ssä.
Taikkeri on Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kulttura ry:n järjestämä Kainuun kunnissa kiertävä taidekasvatusprojekti. Projekti kierrättää taidekasvatusmateriaalia sisältäviä Taikkeri-laukkuja, jotka tarjoavat käyttäjälleen (opettajalle tai kasvattajalle) työkaluja moniaistiseen ja vuorovaikutteiseen taidekasvatukseen lasten ja nuorten kanssa.
Taikkeri-laukut ovat kolmen kainuulaisen taiteilijan Sanna Diukmanin, Saara Karjalaisen ja Sara Saxholmin kehittämiä ja kokoamia. Sisällöltään erilaisia laukkuja on tarjolla neljästä eri taiteenalasta: kuvataide, musiikki, teatteri ja katutaide. Laukut sisältävät ohjeet materiaalille, minkä lisäksi käyttäjille järjestetään perehdytystyöpaja, jossa tutustutaan ja kokeillaan laukkujen sisältöä käytännössä.
Jokainen Taikkeri-laukku kantaa mukanaan myös ketjukirjettä, johon laukun kanssa työskennelleet ryhmät voivat jättää terveisensä seuraaville ryhmille.
Taikkeri-laukut lähtivät kiertueelle maaliskuussa 2019 ja ovat tehneet keväällä Kainuun kiertueen. Syksyllä 2019 Taikkeri-laukut kiertävät Kajaanin kouluja ja päiväkoteja. Laukut ovat käyttäjilleen maksuttomia. Taikkeri -projekti toteutetaan Suomen Kulttuurirahaston Kainuun Maakuntarahastolta saadulla apurahalla.
Kultturan työpari kiertää talvella 2018-2019 kartoittamassa kainuulaisten lasten ja nuorten toiveita kulttuuritarjonnan suhteen toiminnallisten työpajojen muodossa.
Työpaja on 45 minuutin mittainen ja sisältää erilaisia toiminnallisia ja vuorovaikutuksellisia harjoitteita ja leikkejä, joiden kautta keskustelemme lasten ja nuorten kanssa.
Keskiössä on leikillinen ajatustenvaihto, sekä lasten ja nuorten kuuleminen. Työpajan vetäjänä toimii teatteri-ilmaisun ohjaaja Saara Karjalainen.
Hieman erilaisia työpajasisältöjä on kaksi ja ne ovat kohdennettu erityisesti kahdelle eri ikäryhmälle: 3-4.lk ja 7-9.lk, mutta työpajat ovat toivottaessa räätälöitävissä myös esimerkiksi yli 18-vuotiaille nuorille aikuisille.